Kohtutulehdus

Minulla oli viime syksyllä kohtutulehdus joka ei ollut onneksi vakva kauhean kivulias vain ja aiheutui kuparikerukasta jota rakas kohtuni rupesi hylkimään.
Kohtutulehduksen oireita:

-korkeakuume 39-40astetta
-Kovat kouristusmaiset kivut/ supistelu

Kivut alkoivat pariapäivää ennen kuumetta ja kume nousi nopeasti korkeaksi ja kivut kovenivat.

Naistenkilinkan hommia siis. :)

Linkki

Vauvan itkusta ja unikoulusta sekä vauvan viestien vastaamisesta

Asiantuntija: pitkäkestoinen itku vahingoittaa vauvan aivoja

Brittiläinen lastenhoidon asiantuntija uskoo itkemään jätettyjen ja tämän vuoksi stressaantuneiden vauvojen olevan suuremassa riskissä myöhempiin ongelmiin elämässä, uutisoi The Daily Mail.

Psykologi Penelope Leach on yllättävillä kommenteillaan kiihdyttänyt kotimaassaan keskustelua siitä, kuinka itkevän vauvan kanssa tulisi sitten toimia. Hänen mukaan kyse ei ole mielipiteestä vaan faktasta, jota tutkimukset tukevat.

- Pitkäkestoinen itkeminen voi vahingoittaa kehittyviä aivoja ja aiheuttaa oppimisvaikeuksia myöhemmin elämässä. Nyt kun sen tiedämme, miksi ottaa riskiä? Hän kyseenalaistaa.

Leachin neuvot ovat ristiriidassa yleisen brittikäsityksen kanssa, jonka mukaan lapsen pitäisi antaa itkeä enintään 20 minuuttia. Jotkut asiantuntijat neuvovat vanhempia antamaan vauvansa itkeä kunnes säännöllinen unirytmi on opittu.

Leachin mukaan vauvoilla ei kuitenkaan ole kykyä oppia oikeaa unirytmiä. Hänen mukaansa tarpeeksi kauan itkenyt vauva kyllä lopettaa itkemisen lopulta, mutta ei siksi että olisi oppinut menemään tyytyväisenä nukkumaan vaan siksi, että on uupunut ja luopunut avun toivosta.

Psykologi selittää pitkäkestoisen itkemisen lisäävän stressihormoni kortisolin eritystä. Hänen mukaan pitkät itkujaksot lisäävät sen määrää niin paljon, että se voi vahingoittaa vauvan aivoja.

- Tämä ei tarkoita etteikö vauva saisi itkeä, sillä kaikki vauvat itkevät eikä siitä tule huolestua. Itse itkeminen ei ole haitaksi vauvalle, vaan se ettei siihen reagoida, Leach selittää.

Hiljattain ilmestyneessä australialaistutkimuksessa todettiin vastavuoroisesti, ettei unirytmiin opettaminen kontrolloidun itkun avulla vaikuttanu lasten tunne- tai käytöskehitykseen millään tavalla. Australia´s Murdoch Children´s Research Institute -tutkimusta varten kartoitettiin 225 kuusivuotiasta, jotka olivat käyneet läpi kyseisenlaistaunikoulua.

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears) 

Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi

Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää.

Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki.

Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).

Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia. 

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan

Varo vauvakouluttajia = unikouluttajia!

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.  

Tieteen tuloksia: Kiintymysvauvat voivat hyvin

Sekä ihmisvauvoilla että koe-eläinten vauvoilla tehdyt kokeet tuottivat tällaisia kiehtovia tuloksia:

1. Ihmisvauvoilla, joilla oli turvallinen kiintymyssuhde äiteihinsä, oli parhaat kortisolitasapainot.

2. Mitä kauemmin eläinvauvat olivat erossa äideistään, sitä korkeammaksi heidän kortisolitasonsa nousi.

3. Pitkään koholla oleva kortisolitaso saattaa heikentää kasvua ja immuunijärjestelmän toimintaa.

4. Äideistään erotetuilla eläinvauvoilla ilmeni epätasapainoa autonomisessa hermostossa, ruumiin fysiologian keskeisessä hallintajärjestelmässä. Heidän pulssinsa ja ruumiinlämpönsä eivät pysyneet vakaina, heillä ilmeni sydämen rytmihäiriöitä ja myös unirytmissä ilmeni häiriöitä, kuten vähentynyttä REM-unta. Samanlaisia fysiologisia muutoksia mitattiin päiväkoti-ikäisillä vanhemmistaan erotetuilla ihmislapsilla.

5. Äidistä erottaminen nosti siis kiihtymystä nostamalla kortisolitasot koholleen, mutta joskus se sai aikaan vastakkaisen reaktion: vetäytyneitä, masentuneita vauvoja, joiden kortisolitasot olivat tavallista matalammalla.

6. Eläinvauvoilla, jotka pysyivät lähellä äitejään, oli suurempina pitoisuuksina aivojen ja sydämen kasvulle välttämättömiä kasvuhormoneja ja entsyymejä. Ero äidistä tai vuorovaikutuksen puute sai näiden kasvua edistävien aineiden pitoisuudet putoamaan.

Kaikki tutkijat tulivat samaan tulokseen: äiti toimii vauvan jäsentymättömän fysiologian säätelijänä.

Kiintymyslapsista tulee kykeneviä vastuuseen.
Kiintymysvanhemmuus edistää läheisyyttä ja edistää empatiaa.

Tieteen tuloksia:
Varhainen kiinnittyminen edistää itsenäistymiskehitystä.
Vauva pesässä vai sylissä? Biologia tarjoaa vihjeen.

Pitkäaikaisen imetyksen etuja on monia. Rintaruokituilla on korkeampi älykkyysosamäärä.

Kantoliina helpottaa stressiä. Kantoliinavauvat itkevät vähemmän ja kiinnittyvät paremmin. Vauvan kantaminen on kiintymysvakuutus.

Nopea vastaaminen vähentää itkua. Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin.

Tieteen tuloksia:

Kunnon tiede tukee kiintymysvanhemmuutta.

Kuten kirjasta (Kiintymysvanhemmuuden kirja) käy ilmi, vauvakouluttajien väitteille ei ole olemassa tuskin yhtään tutkimusnäyttöä.

Myrsky tuhoaa!

Kuinkahan paljon tuhoa yksivuotais voi saada aikaan päivä sisällä? No mieleeni tulee aiankin yksi päivä n. kuukausi sitten jolloin Myrsky: Aamulla levitti muovipussit ja ryppäsi koko folio rullan, aamupäivällä tonki multaa, repi johtoja ja nyhti kasveja, ilemmalla lähdettiin sitten kaverille kylään siellä Myrsky aiheutti kosketushäiriön lamppuun, kaatoi tulostimen päälle vettä ja levitteli keksejä maistelun ohessa, ilällä sitten perus pöydän tyhjennys ja kivien levittely :)


No mutta sellaista se elämä välillä on :)

Kevät!!!!

Myrsky rakas kevät puuhissa <3

Suhteita, suhteita

Uudestavuodesta lähtien on ollut ihmissuhde draamoja vaikka muille jakaa. Mustasukkaisuutta, ihastumisia, suuria ja pieniä tunteita suuntaan ja toiseen. Välillä on itketty, naurettu, huudettu, pelätty ja rakasteltu :) Olen huomannut kuinka olen kasvanut tässä asiassa ja kerron rehellisesti miltä MINUSTA tuntuu minäkin hetkellä ja mitä minä haluan. Nyt on kevät tullut ja asiat selkeentynyt. Aurinko paistaa ja lämmittää jopa tahtovaa taaperoa jonka on niin vaikea ymmärtää ettei sitä uunia saa väntää päälle tai tavaroita ei saa heitellä...

Nyt olo on hyvä ja vakaa sillä olen löytänyt yhteisen sävelen (kaiken tuon epämääräisen sekoilun jälkeen) Myrskyn isän kanssa ja mikäs sen ihanampaa kuin olla hyvissä väleissä Myrskylle rakkaimman ihmisen kanssa :)


Asioita ei noin vaan voi unohtaa, mutta niistä voi keskustella ja ne voi antaa anteeksi ja sopia yhdessä että aloitetaan "puhtaalta pöydältä" varsinkin niinkuin meidänkin tapauksessa kun kumpikin teki tasapuolisesti tunnehaittaa toiselle joten mikäs sen parempaa kuin sopia!