Ruusu rakas!

"Kosketan karvaasi, sen kultaiset aallot lainehtivat sormieni välistä. Aistin sinua kaikilla aisteilla ja laulan sinulle.

Painat pääsi minun jalkojan vasten ja sinun silmäsi ovat viellä auki.

Silitellessäni sinua matkaan ajassa taaaksepäin, aikaan jollon nostan pörröisen pennun viereeni, sänkyyni ja tuo pentu nukahtaa peitton alle niin lähelle minua.

Pennusta on kasvanut aikuinen sinä! Ja nyt me kummatkin olemme tässä tietäen että tämä on alun ja lopun hetki.

Venytän aikaa, pitkitän laulua ja sinä vaivut uneesi. Vatsasi laskee ja nousee, minä kostutan silkkisen karvasi kyynelillä.

Seuraavan kerran kun näen sinut olet tokkurassa. Kuiskin korvaasi, painan pääsi sinun päätäsi vasten, rutistan ja suputan. Silitän viellä suupieliäsi ja nyökkään eläinlääkärille, valkotakkiselle naiselle.

Älä pelkää rakkaani olen koko ajan tässä vierelläsi niinkuin sinä minun! Minä tuen sinua ja toivotan hyvää matkaa, turkkisi on märkä kyynelistä...

Niin sinä vaivut, minä näen sen, sinun kehosi on niin kaunis! ... Enkelini..."

Ruusu rakas! Nyt sinä olet poissa, sinun kehosi on poissa. Sinä olet saanut elämäsi aikana paljon ystäviä, uusia perheitä joita hoidit aina rakastavasti. Sinä tulet aina olemaan sydämmessäni. Sinä olet antanut minulle niin paljon! Kuinka monta salaisuutta,suru ja iloa olen kuiskinut korvaasi? Sinä olit aina siinä kun sinua tarvitsin. Katsoit silmiin, nuolaisit kädestä ja jaoit kaiken mitä sinulla oli!

Kultaturkkinen koira! Kuinka rauhassa vajosit uneesi silloinkin luottaen elämään!

Uupumus

"On sunnuntai ilta, olen hiukan herkässä tilassa, jokseenkin väsynyt. Huomautan miehelleni kuinka minun tekee mieli jotain raskasta ruokaa ja rupean valmistamaan soija rouhetta.

Yhtäkkiä kaikki laskee, aika pysähtyy, pelkoja! Ne nousevat tapahtumista. En pysty puhumaan enkä kommunikoimaan saati katsomaan toisia ihmisä. Heiluttelen jalkojani, puren kynsäni ja olen aivan varma että joku tulee hakemaan Myrskyn pois. Ajatukset taistelevat toisiaan vastaan, vapisen ja minua pyörrytää. Missä minä olen?

Myrsky itkee, mutta en saa hoidettua häntä ja se ahdistaa sillä tiedän tasantarkkaan mikä hänellä on, mutta en vain saa kerrottua sitä. Kirjoitan Seballe (miehelleni) suuren ponnistelun tuloksena lapun: " Mulla spykoosi, hoida myrsky". En saa ilmaistua iseäni ja toivoisin pääseväni tästä tilasta pois. Koko ajan ajatuksissani pyörii että minulla on lapsi jonka takia minun pitää palata tähän maailmaan...

Vien Seballe puheimen jossa on äitini numeron. Toivon että hän soittaa siihen. Kysymyksiin en osaa vastata, katson vain pois ja yritän nyökkäillä. Ajatukseni toimivat koko ajan.

Äitini saapuu ja olen ruvennut puuhaamaan. Järjestelen Myrskyn vaipat ja laitan äidilleni sägyn valmiiksi sekä keitän hänelle teetä mitään sanomatta tai katsomatta.

Yön äitini hoitaa Myrskyä ja olen rauhassa. Aamulla herään eikä tilani ole juuri parantunut paitsi että ahdistusta ei enään ole. Keitän puuroa ja pikku hiljaa alan palautua. Ensin pienet sanat Myrskylle, sitten muille, katse tulee takaisin ja lopulta loputkin. Olen väsynyt koko päivän ja vapisen, mutta pystyn hoitamaan Myrskyä joka on tärkeintä"

Ihmettelen mistä tuollainen olotila tuli. Väsymyksestä, uupumuksesta? No joka tapauksessa olen nytten ihan hyvässä kunnossa. Olen pyytäny apua ystäviltäni Myrskyn hoidossa ja he auttavat mielellään.

Käyn spykiatrilla ja hän kertoo että omitunen lamaantumiseni johtuu varmastikkin joidenkin tuneiden pidättelemisestä ja aijemmista tapahtumista. Hän ei ollut huolissaan ja niin minäkin sain rauhan.

Vauvauinnit uitu

Nyt on vauvauinnit uitu! Toivottavasti pääsemme ensi syksynä jatkamaan uimisia Aquatrion ryhmässä! :)

Miksi?

Keinuttelen sinua sylssäni, pieni poikani. Olen väsynyt ja niin olet sinäkin laulan: " Mitä itket pieni lintu..." ja niin huomaan olevani ajassa jolloin äidit tuudittivat pienet sylissään laulun avulla, se tuntuu rakkaudelta.

 

Keitä ne ovat ne ihmiset ketkä ovat erottaneet äidin ja lapsen? Kuka keksi laittaa pienen vastasyntyneen lasiseen sänkyyn yksin että äiti "saisi levätä"? Kuka sitoi äidin makuulle sänkyyn synnyttämään? Kuka kielsi äitiä kuuntelemasta vauvan tarpeita 4 tunnin syöttövälin aikoihin? Kuka kielsi leikkimästä, nauramasta ja elämästä lapsen kanssa? Keitä he olivat? Keitä nämä ihmiset olivat? Missä he ovat nyt?

Miksi minä menen ilman erityisiä rutineja, sääntöjä tai oppeja tässä äityden meressä? Miksi en pistä pientä viisikuista nukkumaan yksin,vähennä syliä tai imettämistä tai itketä häntä? 

SIKSI etten pysty siihen! Siksi että kaikki minussa kieltää tuollaisen toimisen!

Aina ei ole helppoa olla äiti... 

Kirja perhepedistä ja muutenkin lapsentahtisesta elämästä :)

Ja lainaus toisesta kirjasta:

”Kun tein töitä testiäitieni ryhmän kanssa, huomasin, miten samanlaisia me äidit olemme. Eri nimet, eri asuinpaikat, mutta sama ydin. Rakastamme vauvojamme ehdottomasti, emme kestä kuulla heidän itkevän, ja toistenkin vauvojen itkua on vaikea kuunnella. Elämämme muuttui peruuttamattomasti ja kokonaan sillä minuutilla, kun raskaustesti näytti plussaa. Ja sitä mukaa kun vauvamme kasvavat, heille varattu paikka sydämessämme kasvaa myös suuremmaksi.
   Meillä on myös vahvoja mielipiteitä vanhemmuudesta, eikä niitä ole helppo huojuttaa vaikka media, ystävämme tai jopa lääkärimme tai muut ’asiantuntijat’ sanoisivat mitä. Me tiedämme sydämissämme, mitä vauvamme tarvitsevat; me tunnemme mitä he haluavat. Meitä on siunattu lääketieteen edistyksellä, olemme siitä tietoisia, niin myös monista opeista, joita on kehitelty helpottamaan elämäämme – ja silti meidän on vain seurattava vaistojamme. Olemme valmiita jopa kärsimään itse, jos se on vauvamme parhaaksi. Me olemme äitileijonia, äitikarhuja, ja isätiikereitä myös. Vanhemmuuden me osaamme luonnostamme.”

Pusu tädiltä