Päiväkirjaa väsymyksestä...

Myrsky 3kk

Olin juuri nukahtamassa kun huuto alkoi yliväsymys vaivasi meitä kumpaakin kun nousin sängystä, sidoin kantoliinan ja laiton Myrskyn sinne. Itken melkein lapsemme mukana kun väsymys ja huuto raastavat. Kävelen ympäriinsä ja tarjoan pikkuiselle ruokaa, hetken aikaa hän syö ja nukahtaa rintaani vasten. Rauha palaa. Kuinka suloiselta hän väsyneilläkin silmillä katsottuna näyttää, suutelen hänen pikkuista päätään ja sipaisen poskea. Rakas niin rakas....

Yritän laskea Myrskyn varovaisesti alas kantoliinasta sängylle, mutta hän herää ja melkein rupeaa itkemään väsymys itkuaan. Vedän hänet selkä edellä kehoani vasten ja keinutan sitä edestakaisin samalla hymisten Mariasta kerovaa laulua hänen pieneen korvaansa. Se tehoaa ja lopulta hän vajoaa syvään lapsen uneensa. Suljen silmäni ja nukahdan itsekkin rakas lapseni kainalossa.

päiväkirjaa 20.2.2009 Myrsky 7 viikkoa:

"Valvomista, valvomista. Myrsky ei halua nukkua öitä. Hän valvoo... Vatsaa kipristää, vaippa häiritsee, haluaa seuraa...

Aamulla sitten nousen ja katson hymyileviä vauvan kasvoja... Jää sulaa ja päivä alkaa alusta.

 

Päiväkirjaa Myrsky 3 viikoa:

Tämä on uusi maailma jossa on pieni suloinen johtaja joka sanoo mitä haluaa. Häntä ei voi jättää yksin, hän on rakas niin hirveän rakas ja se on syy miksi sitä jaksaa läpi unettomien öiden, itkujen, vaipan vaihtojen ja imetyksien, päivästä toiseen, tunnista toiseen. Pieno vauva päättää kaikesta: koska saan syödä, nukkua, käydä suihkussa....

Hän on minun pomoni, meidän pieni lapsemme jonka kanssa astun uuteen maailmaan, maailmaan jossa tinkii omasta mukavuudestaan mukisematta, maailmaan jossa arvostaa sitä että on saanut olla suihkussa yli 5 min tai syödä rauhassa.

Tässä maailmassa väsymys kulkee varjona perässä, mutta rakkaus on niin suuri ja se on voima jonka avulla jaksaa päivästä toiseen.

Äidin rakkaus on jotain ihmeelistä!

Uni

"Istun vanhassa metrossa rauhallisesti jutellen kunnes tajuan olen unohatanut lapseni jonnekkin! Juoksen ulos suunnatoman huolen vallassa, itken hysteerisesti  ja suuri paino laskeutuu tunnelmaan. Etsin Myrskyä joka paikasta, kyselen joka paikasta, itken ja kyselen taas. Lopulta soitan hätäkeskukseen jossa kerro että olen unohtanut lapseni jonnenkin, kerron kuinka rakas lapseni on minulle ja kuinka toivon hänen löytyvän. He rauhoittelevat minua ja yhtäkkiä huomaan olevani autossa punaisissa valoissa, hyppään autosta ulos ja juoksen edellä olevan rekan luokse ja kysyn häneltä onko hän sattunut näkemään vauvaa missään, hän nyökkää ja avaa takakontissaan olevan kuljetuslaatikon siellä Myrsky on kapaloituna huopaan ja itkee pikkaisen.  Nappaan hänet syliini ja suuri lämpö palaa kaiken huolen keskelle, itken onnesta. Rekka kuski katsoo minua ja sanoo "jos jotain rakastaa todella paljon sen kyllä löytää"

Herään ja pieni ihana Myrsky on vieressäni rankan illan väsyttämänä. Nousen ja juon lasin vettä.

Päiväkirjaa raskaudesta

7.6.08 rv.11

Eilen aamulla kun makoilin sängyssä yhtäkkiä ihankuin pienenpieni jokin pikkurillin kokoinen osui, näpäytti vatsaani sisältä! Hämmästyin ja tunsin muitakin hennompia näpäytyksiä.Vauvani kertoi minulle ensikertaa olemasta olostaan!

15.8.08 rv.19

Illalla kun makoilimme vierekkäin sängyssä vauva potki voimakkaasti, laitoin Seban käden vatsalleni ja hänkin tunsi potkun!

Vauva potkaisi isille että "täällä olen oikeasti"

8.9.08 rv.24

Nejlä kuukautta synnytykseen, se tuntuu kaukaiselta. On hassua ajatella että se on oikeasti totta siis synnytys ja että jossain vaiheessa se on osa minua!

Yritän luottaa omaan synnytykseeni sillä se ei ole kenenkään muun kuin minun, seban ja vauvan. Minulla ei ole suuria "vaatimuksia" sillä ei sellaista voi vaatia mistä ei tiedä, toivon vain että saan synnytää rauhassa ilman suurta puutumista, toivon onnelista vauvaa!

Nytkin pikkuisemme kuin lohduttaakseen koskettelee vatsaani kuin sanoakseen  "äiti luota meihin  yhdessäme selviämme" ja niin minä tiedän että niin se on. Me olemme nyt me ja meihin kuuluu minä,seba ja vauva!  Ja kun me olemme yhdessä minä en pelkää!

23.9.08 rv.26

Raskauteni on ollut  rakkauden täytteistä aikaa. Vauva on lähentänyt meitä sillä se on meitä molempia. On hassua miten noin pientä jä näkymätöntä voi rakastaa niin hirveästi! Tuntuu kuin vauva vastaisi rakkauteemme pienin potkuin jotka näkyvät. Siellä hän on osa elämäämme, mutta piilossa.

10.12.o8 rv.37

Masu on iso ja näyttää munalta, pakkailen sairaalakassia ja katson tätä sotkua, pitäisi siivota....

Raskaana oleminen on ollut ihanaa aikaa, mutta toivon että se loppuu pian sillä kaipaan vartaloani takaisin.

Nyt on vaikeaa miettiä minkälaista on kun vauva ei olekkaan masussa ja välillä iskee omituinen "kauhuntunne" kun kohta meillä on oikeasti vauvakäärö sylissä jota pitää hoivata yms.

Vastahan sain tietää että olen raskaana! Kuinkakohan monta kertaa kaivoin raskaustestin roskikseta ihan vain tarkistaakseni! Entäs sydänäänet? ensimmäinen merkki elävästä vauvasta!

Sitten ultra, kuinka suloisesti hän vilkutteli meille.Liikkeet,  pienen pienet potkut vain aavistus vauvasta.

Kaikki tuo takana ja synnytys edessä, vauva joka on asunut 9kk masussani ja jota rakastan niin paljon on kohta tulossa!

28.12.08 rv.40

Tänään on laskettu aika, odotukset on odotettu vaikka vauva ei syntyisikään niin hän voi syntyä koska tahansa. Tämä on se päivä mihin olen alusta asti tähdännyt. 

Aika on kulunut hirmuista vauhtia ja toisaalta haluaisin tarttua menneisyyden masuun ja tuntemuksiin, mutta nyt on aika päästää irti! TERVETULOA VAUVA! Huudan koko kehollani ja lasken irti kaikista päivistä sillä tiedän että vauva on valmis!

1.1.2009

Pieni suloinen poika makaa kapaloituna sängyllä. Kutsumme häntä Myrskyksi.

Suurta rakkautta on elämämme!

Suhde mikä syntymättömään lapseen on on mieletön. Ensimmäisistä hetkistä asti sitä luo yhteyden pieneen olentoon kohdun pohjalla. Kaikki ajatukset kohdistuvat sinne. Pieni olento vetää puoleensa mangneetin lailla ja kasvaa ihmisesksi joka lopulta osoitaa olemassaolonsa työntämällä vatsansa ulos ja potkaisemalla kevyesti. Ja tätä pientä ihmistä rakastaa niin valtavasti  että rakkaus tuntuu uudelta. Mitä tämä rakkaus on mitä tunnen tätä ihmisen alkua kohtaan? Mistä se tulee?

Vauva on asia mitä ei voi unohtaa, vauvaan on tosi sidoksissa ja toisinaan se pelottaa, mutta on hienoa kuin mikä!

Rakkaudesta...

Rakkaus on liian suurta kirjoitettavaksi, äidin rakkaus ylittää kaiken kuin aalto joka on lämmin ja vaahdokas, se ottaa syliinsä ja hukuttaa suukoihinsa. Tämän suurempaa rakkaustarinaa ei voi olla kuin äidin rakkaustarina lapsen kanssa.

Ensimmäinen hymy

Lapsen hymy. Kaunein asia maailmassa, ensi hymy on löydetty onni!

Minä hymyilen Myrskylle ja hän minulle ensimmäistä kertaa elämässään! Hampaaton suu avautuu iloiseen virneeseen silmien loistaessa kun tähdet, kaunista!
Me hymyilemme ja nauramme yhdessä, minä ja meidän pieni poikamme. Onni ja rakkaus virtaa kaikkialla kehossani. MINUN LAPSENI OSAA HYMYILLÄ!

Kierähdys

Tänään kuten aamuisin yleensäkin leikin Myrskyn kanssa lattialla ja yhtäkkiä hän kierähti vatsalta selälleen hölmistynyt ilme kasvoillaan, riemastuin ja nappasin hänet syliini ja niin me yhdessä nauroimme hänen uudelle askelelleen. Koirakin riemastui ja pyöri lattialla ja hankasi nenäänsä meitä vasten. Laskin Myrskyn takaisin lattialle ja vähäsen aikaa hän siinä ähelsi ja kierähti sitten uudestaan!
Ihanaa seurata miten pikkuinen kehittyy =)

Auringonnousu

Ensimmäinen kohtaaminen:

Kävelen kuin joka aamu jyrkät portaat alas parvelta pienen olohuoneen läpi keittiöön, kohti mustapunaista kassia. Työnnän käteni närkästyneenä sen syvyksiin kunnes löydän sen mitä halusin: pieni pahvinen paketti. Kävelen paketin kanssa läpi kylmän eteisen ja avaan sen vessassa. Luen paketin ohjeet huolellisesti (kuten aina) ja toimin sen mukaisesti: ota testi, pidä vaakatasossa testipää virtsa-suihkua kohti, ravista varovaisesti ylimääräiset tipat pois, odota pariminuutia ennen testin lukua, älä lue yli 15min vanhaa testiä....
Asetan tämän "ihmeelisen" testin lavuaarin reunalle, sillä en usko sen kertovan minulle yhtikäs mitään. Vilkulen kun ensimäiseen testi-ikkunaan ilmestyy punainen viiva. Seuraan värimuunosta toisessa ikkunasta, kuinka siihen hitaasti mutta varmasti muodostuu punainen haaleahko viiva!
Löydän itseni uudesta maailmasta, maailmasta missä suunaton onnen vyöry sekoittuu huoleen ja ihmetykseen. Huomaan astuneeni uuteen virtaan mistä ei ole enään paluuta kaikki entinen on takana tämä maailma on uusi rakkauden maailma, mutta myös suuren huolen, järkkyvien tunteiden, voimakkan epäuskon joka muuttaa pikku hiljaa energiaa takasin sisäänpäin, aina kohdun perukoille saakka missä on ensimmäinen kohtaaminen, pienen pieni jokin kasvaa ja on sisälläni, hipaisen sormillani vatsaani, kätken kyyneleet ja annan vienon hymyn nousta kasvoilleni kuin salaisuuden joka mennään paljastamaan jollekin jota rakastaa ihan valtavasti!

Lapsonen

Synnytys

"Se nousee, läpäisee kehoni jokaisen solun, vetää aaltoonsa. Kaikki muu katoaa, on vain kipu. Minä laulan tuhatvuotista laulua, laulua, joka nousee kivun myötä, laulua jota naiset ovat läpi vuosien laulaneet syntyvälle lapselleen, poltoille, maailmalle aina taivaaseen saakka. Sillä ei ole sanoja, ääni on sen sana ja kipu on sen johtaja. Se alkaa hiljaisuudesta, jatkuu nousevana, nousee hallitsemattomaksi huudoksi, lauluksi joka laskee ja häviää. Se on kaunein laulu, jonka nainen voi laulaa kehollaan. Se on laulu syntymästä, se on elämän laulu, se on laulu kivulle, se on laulu syntyvälle lapselle.
Laulu on laulettu ja tilalla on tyhjyys, euforia, kipu on poissa! Olen maailmassa ilman aikaa. Poltto on aikani, se on lauluni lapselleni ja keholleni. Se ohjaa minua vaihe vaiheelta kunnes olen yhtä sen kanssa, sitten se taas häviää ja minulle jää tyhjyys ja lepo.
Laulettu laulu ei tule takaisin tulee vain uusi hurjempi, kovempi, tuskallisempi poltto, laulu joka vie minut tuhansia vuosia taaksepäin, ajattomuuteen. Tätä laulua laulan kunnes ponnistuksen myötä kipu ja työntämisen tarve helpotaa sitten hän on täällä! Lapseni on syntynyt!"

Tämä on kertomus luonnollisesta synnytyksestä ja tarkoitukseni on rohkaista äitejä kokemaan saman autuuden kuin minä koin.
Olen ensi synnyttäjä ja nuori äiti iältäni 18. Koko raskauden ajan olin miettinyt että haluaisin synnyttää rakkaan lapseni luonnollisesti, mieluiten veteen.
En ole koskaan pelännyt kipua tai synnytystä, ainut mitä pelkäsin oli lääketieteellinen puuttuminen, pelkäsin että jos ottaisin epiduraalin ym. se veisi minulta kaiken kivun ja tunteen enkä tietäisi mitä tapahtuu tai mitä minun kuuluu tehdä niin minusta tulisi potilas eikä kehoni saisi tehdä sitä mihin se oli luotu. Tietysti puudutukset (vaikkei siitä puhuta) vaikuttaisivat lapseeni enkä oikein innostunut ajatuksesta että lapsi syntyisi lääkehöryissä.
Niimpä raskaana ollesani rupesin valmistelemaan kehoani ja mieltäni synnytykseen: hieroin päivittäin weledan synnytykseen valmistautumisöljyä, söin paljon vitamiinejä (kalsiumia, foolihappoa, kala-öljyä, magnesiumia, rautaa...) join myös vadelmanlehti-teetä. Kävin ihanan synnytyslaulu kurssin ja valitsin synnytys sairaalaksi kätilö-opiston Haikaranpesän.
Henkisesti valmistauduin kertomalla vauvalle synnytyksestä ja toiveistani, käytin pitkiä aikoja miettien synnytystäni ja annoin sille "vapaat" kädet. Päätin hyväksyä sen juuri sellaisena kun se on ja nauttia siitä vaikka suunnitelmani ei toteutuisikaan vaikka ottaisin puudutuksen tai joutuisin sektioon. En halunnut vaatia mitään erityistä, minulla oli vain toive, toive joka toteutui. Vimeisillä viikoilla silittelin kehoani ja sanoin sille mielessäni "meidän synnytyksemme tulee olemaan kaunis, luonnollinen, helppo, voimakas ja kestettävä" niin kauan kunnes rentouduin.

Lopulta 30.12.08 aamulla kello 6.30 heräsin supistuksiin. Soitin seitsemältä äidilleni joka oli doublani. Kotona istuskelin saunassa, makailin rakkaan mieheni sylissä, istuin säkkituolissa ja lauloin synnytys-laulua, jota tein myös koko synnytykseni ajan (se oli tehokkain kivunlievitys). Kun supistuksia rupesi tulemaan kivuliaampina kymmenen minuutin välein ja minuutin kestoisina, soitin Haikaranpesään, mutta siellä oli täyttä emmekä saaneet lupaa lähteä. Kun kello läheni kahta lähdimme äitini luokse tällöin supistuksia tuli 15min välein. Kello puoli kuuden tai kuuden aikoihin alkoivat kunnon supistukset niitä tuli 5min välein ja ne kestivät minuutin. Tässä vaiheesa makasin kontallani lattialla ja päästin kunnolla ääneni ulos. Äitini soitti Haikaranpesään ja minä, rakas mieheni, äitini ja vauva lähdimme ajamaan kuuta ja planeettaa kohti. Sää oli mitä kaunein, joka puolella kimalsi. Saavuimme haikaranpesään jossa meidät ohjattiin synnytys-saliin. Siellä meidät otti vastaan aivan ihana kätilö joka laittoi vyöt vatsalleni ja niin alkoivat supistukset ja vauvan sydänäänet piirtyä kuvaruudulle.
Uuden vuoden raketit paukkuivat ja värjäsivät taivaan väreillään, kello läheni kahtatoista. Tähän mennessä oli avautunut sormen verran. Polttoja, lepoa, polttoja, raketit paukkuivat. Oli uusi vuosi!

Yökkö saapui tarkistamaan tilannetta ja sisätutkimuksen jälkeen totesi ettei synnytys ollut edennyt yhtään. Olin ollut melkein vuorokauden supistuksien kourissa eikä synnytykseni ollut edennyt! Yökkö ehdotti minulle Petidiiniä jotta saisin nukkuttua. Sanoin harkitsevani asiaa. Itkin äitini sylissä etten halua mitään puudutuksia. Poltot harvenivat ja juteltuani rakkaani ja äitini kanssa päätin ottaa puudutuksen kunhan oli ensin tentannut yököltä ettei se vaikuttaisi synnytykseen. Niin sain tunnin nukuttua tunnin kunnes supistukset alkoivat jälleen kivuliaina. En pystynyt liikkumaan koska pääni oli niin sekaisin, en pystynyt tehdä kehollani mitään mikä olisi helpottanut kipua, itkin kunnes sekavuus rupesi helpottamaan ja pääsin jälleen jaloilleni "aaaa" äänteeni koveni kovenemistaan ja aloin jälleen elämään supistuksien aikaa! Rakkaani nukkui sohvalla ja äitini paineli selkääni kunnes rakkaani heräsi ja päästi äitini nukkumaan. Minä huusin koko kehoni voimalla! Yö vaihtui aamuksi ja epätoivo iski, itkin säkkituolia vasten ja halusin että synnytys loppuisi siihen paikkaan! Silti tässäkin tilanteessa oli voimaa enkä edes harkinnut epiduraalia jollain tavalla epätoivo vain vahvisti ajatuksiani luonnolisesta syntymästä.

Aamuseitsemältä vaihtui vuoro ja ihana kätilö tuli tarkastaan meitä. Hän teki sisätutkimuksen ja kertoi että olen jo 4cm auki! Uutta voimaa virtasi kehooni, epätoivoni oli poissa. Minä jaksaisin vaikka maailman ääriin.
Endorfiinit virtasivat kehossani ne laukkasivat käsikädessä supistuksien kanssa. Synnytys oli kipua ja nautinoa. Poltto lähti, se nousi huippuunsa, huusin kivun ulos kehostani, huusin "avaa, avaaa, avaa" avasin kehoani äärimilleen, avasin tieni vauvalle. Sitten se oli poissa, kipu hellitti ja jäljellä oli tyhjyys ja autuus, poltto oli takana ja uusi edessä, mutta niiden välissä oli autuus.
Menin suihkuun kätilön kehoituksesta ja nukuin siellä supistuksien välit, kunnes päätin haluta levätä hetken ja päätin ottaa aqua-rakkuloita vatsaan, ne veivät kivun pois vatsasta, mutta jättivät supistukset selkään sain silti levättyä varmaankin n.45 min jolloin kätilö kertoi ihanan uutisen - pääsisin altaaseen!
Pääsin altaaseen kun oli 10cm. auki. Makasin raukeana supistuksien välit mieheni sylissä. Olin niin väsynyt etten jaksanut pysyä pinnalla, mutta polton saapuessa sain uutta voimaa, huusin ja työnsin lastani ulos ja taas lepo,huuto ja lepo. Kätilö vaihtui ja ihana vanhempi nainen saapui ottamaan vauvan vastaan.
Vihdoin 15.00 sain aloittaa aktiivisen ponnistamisen ja kalvot puhkaistiin pyynnöstäni.

Tästä vaiheessa oli kaikkein tietoisin kehostani, kun vauvan pää tuli ulos ja sain pikkaisen silittää päälakea, sitten hartiat. Muistan miltä se tuntui olin tietoisempi kehostani kun missään muussa vaiheessa, työnsin ja pidätin henkeä. Mielessäni huusin etten repeä; paine oli niin kova ja yhtäkkiä kaikki helpotti, käännyin ja vauva oli siinä, sylissäni! Meidän sylissämme oli ihana poika joka katseli meitä tummilla silmillään. Vihdoin kipu oli poissa! En muistanut sittä mitään kaikki oli sumussa oli vain onnea! Olin synnytänyt juuri niin kuin halusin! Olin niin onnelinen!

Jälkeenpäin synnytyksestä on vain kaunis muisto, mitään negatiivistä ei liity siihen. Haluaisin sanoa ihmisille että synnytys oli ihana ja extaattinen kokemus, synnyttäminen on kaunista ja voimakasta! Toivoisin että ihmiset luottaisivat kehoonsa ja polttoihin; ne eivät kestä ikuisesti ja niiden välissä voi vaikka nukkua, jokaisen supistuksen välissä on autuus! Toivon että kertomukseni rohkaisisi synnyttämään luonnollisesti tai ainakin nauttimaan synnytyksestä juuri sellaisena kuin se on!