Kadotettu minä

Ennen mietin kaipaavani pois suomesta, mutta nyt nautin täällä olosta, maan salaisita ja ah niin melankolisita huokauksista, kohta kellertävissä lehdissä ja tuulesta joka kertoo tarinaa hiljaa hiipivästä syksystä.
Suomi on kylmä ja viimainen maa, ihmiset täällä elävät omaa elämäänsä ja harva päästää ketään oman alueensa sisäpuolelle. Juro kansa josta on vaikea kaivaa hymyäkään esille. Kesä on lyhyt ja yleensä sateinen tai kuuma jolloin suomalaisten herkät nahat palavat ja niin auringollakin he pysyttelevät sisällä. Kesän jälkeen tulee kylmä viimainen syksy harmaus ja räntä peittävät maan alleen kunnes tulee pakkaiset ja valkoinen lumi peittää koko maan sillon aika on pysähtynt ja seisoo odottaen että joku tulisi, puhaltaisi lumen pois että vihreys tulisi jälleen esiin hetkeksi...

Mutta nyt vasta minä löysin itseni suomesta, sen alituisesta kylmästä, tuulesta ja auringosta. Löysin itseni vuosien takaa savupirtistä, metsistä ja elämästä. Näkö palautuu ja loitsut jotka olin unohatnut tulevat mieleen ensin sanoina ilman taikaa, kunnes ne muodostuvat omituiseksi "lauluksi". Missä minä olen ollut niin kauvan? Joku ottaa minua niskasta kiinni ja raaha minut kevään tullessa lappiin... Sen putaisiin puroihin ja hiljaisuutten, mistä voin todellä löytää itseni.

En saa yöllä nukutta sillä jotain tapahtuu ja minua jännitää jotain on tulossa, mutta en tiedä mikä se on!

Odotan sinua syksy!